Modern & Contemporary Art Exhibitions in Helsinki

Over five days in September, two of Hans Rosenström's recent sound installations, Broken Chord and Tidal Tears, will be presented at Weld. Both Broken Chord (2025) and Tidal Tears (2025) take the human voice – with its varying nuances and character – as their starting point. When experienced in succession, the works form an ever-changing spatial choreography of sound, light and presence.

The Big Blue is a group exhibition featuring works by artists from around the world. The show explores the theme of the ocean and its impact on contemporary culture.

Monissa paikoissa Helsingissä on edelleen toisen maailmansodan jälkiä. Joistakin on tullut tunnustettuja muistomerkkejä, jotka on merkitty pommitusten muistoa vaalivilla laatoilla, kun taas toiset ovat lähes näkymättömiä – pieniä kraattereita, halkeamia ja arpia kaupungin graniitti- ja tiilipinnoilla. Niistä on tullut osa Helsingin arkipäivän maisemaa, joka usein ohitetaan huomaamatta. Taiteilija Pavel Rottsille nämä jäljet ​​resonoivat henkilökohtaisella tasolla. Venäjällä syntyneenä ja Suomessa asuvana inkeriläisenä Rotts tutkii maiden välisiä monimutkaisia ​​ja tuskallisia kytköksiä. Toisen maailmansodan aikana hänen isoisänsä olivat rajan vastakkaisilla puolilla: toinen todisti Neuvostoliiton pommituksia Suomeen, kun taas toinen selvisi Suomen ilmapommituksista Petroskoissa. Tämä peritty konfliktin läheisyys, jota koetaan erilaisten kertomusten ja perheen muistojen kautta, muodostaa tärkeän taustan taiteilijan jatkuvalle tutkimukselle traumasta, muistamisesta ja korjaavista teoista – sekä kirjaimellisesti että symbolisesti. Vuodesta 2018 lähtien Rotts on dokumentoinut sodanaikaisen tuhon jälkiä menetelmällä, jota hän kutsuu käsinkosketeltavaksi ymmärrykseksi (en. tangible understanding ). Hän ottaa valuja suoraan vaurioituneista seinistä ja luo hartsiveistoksia, jotka jäljentävät rakennusten puuttuvia osia. Forum Boxin julkisivuun asennetut veistokset muodostavat julkisen kiipeilyseinän, joka koostuu kokonaan Helsingin sodan vaurioittamasta arkkitehtuurista otetuista painaumista. Teoksessa Climbing a memory kiipeily on sekä fyysistä toimintaa että ajattelutapa. Pommikraatterit toimivat muiston koukkuina, joiden avulla keho voi luoda suoran yhteyden kaupungin menneisyyteen. Kosketuksen ja tasapainon kautta teos kehittää sitä, mitä Rotts kutsuu ”käsinkosketeltavaksi ymmärrykseksi” – ruumiillistuneen tavan olla vuorovaikutuksessa väkivallan merkitsemien paikkojen kanssa. Näyttelyn aikana kiipeilyseinää aktivoidaan useiden julkisten kiipeilytapahtumien kautta.

Näyttelyn nimi Substrate, substraatti, tarkoittaa ravitsevaa ja kantavaa alustaa, joka mahdollistaa asioita ja synnyttää uutta. Se on sekä välittäjäainesta että tapahtumapaikka. Näyttely rakentuu käsitteen ympärille tarkastellen erilaisia substraatteja ja eri olioiden välistä vuorovaikutusta. Veistokselliset teokset koostuvat avoimista ja rajaamattomista tilallisista kokonaisuuksista sekä niiden yhteydessä nähtävistä teoksista, jotka ovat kiteytyneet itsenäisempään muotoon. Palosaari kutsuu työskentelyään laiduntamiseksi, kuljeskeluksi ravintoa etsien ja sitä jauhaen. Se voi olla sekä nautittavaa että kivuliasta kirmailua tai lorvimista. Se ei ole kuitenkaan pelkkää ajelehtimista vaan elämän kohtaamista sellaisena kuin se tulee. Näyttelyn teoksia varten Palosaari laidunsi lähiympäristössään ja avaruusfysiikan alustoilla. Näyttelytilan Permanto -salissa nähdään teos Cosmic Intimacy. Se koostuu aurinkopaneeleista ja alumiini- ja messinkivaloksista. Teoksen lähtökohtia ovat aurinkopaneeleiden ylläpitoon liittyviltä nettisivuilta löydetyt kuvat, joissa paneeleiden pintoja asuttavat jäkälät. Teoksen laakajäkälät on kerätty sokkeleiden, vesikanavan seinämien ja ilmastointilaitteiden koteloiden pinnoilta. Valosten komposition pohjana Palosaari käytti NASAn kuvia varhaisimmista ja kaukaisimmista galakseista. Grounding -installaatio, joka levittyy entisessä maakellarissa toimivan näyttelytilan lattialle, on työstetty paikan päällä. Teos koostuu siirtolavoilta kerätyistä metallisista kappaleista sekä gabion-koreista. Palosaari kutsuu installaation veistosmoduuleja istukoiksi. Ne eivät esitä istukkaa, vaan toimivat sen tavoin. Gabionit eli kivikorit ovat huokoisia arkkitehtonisia rakenteita, jotka sekä läpäisevät, suojaavat että patoavat. Ne päästävät läpi nesteitä ja ravinteita mutta suojaavat haitallisilta voimilta. Veistoksellisina moduuleina ne kiinnittyvät väliaikaisesti gallerian lattiaan. Ja löydetyt fragmentit tarrautuvat niiden seinämiin väliaikaisin sidoksin. Teoksen osat ovat hengittävässä vuorovaikutuksessa toisiinsa ja ympäristöönsä, mutta säilyttävät tunnistettavan erillisyytensä. Solar Enfold on Parvi-tilassa nähtävä kokonaisuus messinkisiä taivutuksia. Kokonaisuuden keskiössä nähtävä teos Solar phycisist feeding the sculptor pohjaa keskusteluihin aurinkofyysikoiden kanssa. Työpöydän kaltaisen teoksen päällä on messinkiohutlevystä ja -tangosta taivutettuja muistumia työpöydän materiaaleista sekä muun muassa malli auringon vuoköydestä. Vuoköysi on energiaa varastoiva kiertyneistä magneettisista kenttäviivoista muodostuva rakenne. Yksittäinen kenttäviiva voi katkeaa vain tullessaan hyvin lähelle toisen magneettikentän erisuuntaista viivaa, jolloin ne katkeavat ja kytkeytyvät uudelleen yhtäaikaisesti. Hetkellisesti kaksi erillistä magneettikenttää yhdistyvät ja vapauttavat energiaa, minkä jälkeen ne jatkavat kulkuaan erillisinä, uudelleenkytkeytyneinä ja muuntuneina kenttinään. Sari Palosaari on kuvanveistäjä ja laiduntaja. Hänen pohjoisessa kasvuympäristössään jokipato, kaivos, sellukattila ja terässulatto olivat samaa takapihaa hillasuon, pohjavesilähteen, kristallihankien ja öisen appelsiiniauringon kanssa. Kaikki samaa kenttää, samaa laidunmaata. Taiteellisessa toiminnassaan Palosaari tekee eron kulttuuria luomalla kohtaamisen tiloja irrallisuuden ja kietoutuneisuuden väliin. Palosaaren teoksia on viime aikoina ollut esillä Art Ii Biennalessa osana Oulu26 -ohjelmaa, Helsingin yliopiston geofysiikan osastolla osana Synzoochory -näyttelysarjaa ja Hakaniemi26 Työhuoneella. Hän on edustettuna Nykytaiteen museo Kiasman, Modernin taiteen museo EMMAN ja Valtion taidekokoelmissa. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö ja Taike.

Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World 2025 yksikanavainen videoteos, 9 min tekniikat: drone, 360-kamerat Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World on surrealistinen matka alkuperäiskansojen ja teknologisen kehityksen monimutkaiseen suhteeseen. Teos tarkastelee teknologian eri vaiheita ja niiden vaikutuksia alkuperäiskansojen elämään, kulttuuriin ja suhteeseen maahan. Moderni teknologia nähdään usein kestävien, maahan sidottujen elämäntapojen murentajana. Samalla myös saamelaiset ovat ainakin osittain omaksuneet ja hyödyntäneet teknologista murrosta. Teos liikkuu tämän jännitteen keskellä ja kysyy, millainen suhde nykyteknologialla on saamelaiskulttuuriin tänään. Onko teknologiasta irtautuminen enää mahdollista, ja millä ehdoilla siihen osallistumisen on moraalisesti perusteltua, jos samalla ympäristö kantaa seuraukset? Teoksen taustalla kulkee Niillas Holmbergin runollinen ajattelu teknologian nopeasta integroitumisesta osaksi alkuperäiskulttuuria, asettaen vastakkain esi-isät ja jälkeläiset, hitaan elämäntavan ja hektisen nykyajan, elävän perinteen ja maailman, jossa kaikki näyttää muuttuvan mitattavaksi, tehokkaaksi ja kaupallistettavaksi. Erityisesti poronhoidon moottoroituminen toimii teoksen ajattelussa esimerkkinä kehityksestä, jossa yhden omaksuma teknologia pakottaa muut seuraamaan perässä. Kun toiminta kallistuu, sen on myös tuotettava, ja ansa sulkeutuu. Hans Pieskin ja Arttu Niemisen yhteistyössä kohtaavat kaksi erilaista mutta toisiaan resonoivaa pohjoista kuvallista maailmaa. Utsjokelainen saamelainen elokuvantekijä Hans Pieski rakentaa visuaalisia kertomuksia, joissa alkuperäiskulttuuri, arktinen ympäristö ja surrealistinen kuvakieli lomittuvat toisiinsa. Rovaniemeläinen mediataiteilija Arttu Nieminen tunnetaan mystisistä, virtaavista ja meditatiivisista teoksistaan, jotka lähestyvät luontoa unenomaisena ja hallusinatorisena tilana. Yhdessä heidän ilmaisunsa avaa näkymän maailman katveeseen, alueelle jossa teknologia, kulttuuri, maisema ja muisti törmäävät toisiinsa. Teos on tuotettu R2 Productionsin ja Dead Standing Tree Filmsin toimesta ja sitä on tukenut ISFI. SKR, Taike, Avek, Frame.

[LINK text='Ville Andersson' href='https://helsinkicontemporary.com/artists/ville-andersson'] ’s new solo exhibition presents – as its title suggests – portraits of rocks. Every line has been carefully considered in this exquisitely executed series of drawings, inviting viewers to slow down and observe closely. Andersson himself describes the exhibition as his “acoustic album”: a return to the essentials – to pen and paper. A technically versatile artist, Andersson is known for his minimalist visual language and his meticulous ink and pencil drawings, staged photographs, digital works, and paintings. Although he works fluently across a wide range of media, the aesthetic world he creates remains remarkably cohesive and instantly recognisable. For many years, the Zen Buddhist concept of emptiness has been central to Andersson’s practice. In Zen, emptiness does not signify a lack, need or absence, but a way of understanding the interconnectedness and continual transformation of all things. In the history of art, portraiture has traditionally been reserved for depicting notable individuals. By creating portraits of stones, Andersson elevates the seemingly humble and overlooked, reminding us that all beings are inextricably connected within a larger web of relations. The works in Portraits of Rocks draw inspiration from everyday observations: sticks and stones encountered on the street. Through drawing, Andersson transforms these modest subjects into universal forms and richly textured surfaces worthy of sustained attention. Alongside Japanese aesthetics and Zen philosophy, he draws inspiration from two artists whose work likewise engaged with nature and organic forms: the American designer Isamu Noguchi (1904–1988) and the Romanian sculptor Constantin Brancusi (1876–1957). Executed on papers of varying tones, the drawings are quietly understated, yet never austere. Instead, they possess an earthy harmony. Portraits of Rocks recalls Andersson’s earlier exhibition Desert Music (2021), which explored the silence, vastness and blinding light of the desert. Here, however, the sublime is discovered at intimate range: the entire universe is glimpsed in a grain of sand. As Andersson sharpens his gaze, even the smallest of objects unfold into an experience of astonishing scale.

Next to art, I believe flowers bring me the greatest joy,” wrote the museum’s founder Prince Eugen in 1901. In these words, he expressed not only a personal passion, but also a way of life where art and the blooming world were intimately intertwined. In this grand presentation, art, botany and the blooming come together in a sensual tribute to the beauty, symbolism and role of flowers in our art and cultural history – from the 16th century to the present day. The thematic exhibition, both joyful and insightful, explores floral motifs in art, design, and botany from the 16th century to today. The exhibition draws from Waldemarsudde’s own rich collection as well as loans from museums and private collections. Among the artists represented are Rachel Ruysch, Hilma af Klint, Lena Cronqvist and Robert Mapplethorpe, and Lilla Tabasso.

Gallery Elverket’s summer 2026 exhibition is a retrospective of Erik Creutziger’s enchanting colour paintings. Earlier this spring, he moved into Pro Artibus’ Villa Snäcksund residency in Ekenäs, and his first retrospective exhibition is opening now. It features works from his student days right up to newly completed paintings. In recent years, Creutziger has been working on a series of paintings on the theme of secret pleasures. The pictures in the series depict swimming pools, lush landscapes with palm trees, and groups of people. They reflect the way that his production combines his own observations, experiences and memories with free imaginings. In the Hulda’s house series (2017), Creutziger’s own experience of an abandoned house and the related associations provided the initial impetus for paintings that display his characteristic imaginativeness. His art is emotionally charged, added to which his paintings seem to inhabit their own reality: a place where fantasies, memories and dreams happen. One of the red threads running through the exhibition is made up of animal motifs, of which there are a plentiful variety. Creutziger’s bird paintings, which comment creatively on constructivism, show a series of bird-identification images. Another important theme consists of various rider-and-mount themes, in which the connection between mount and rider evokes allusions to both ancient centaurs and cowboys. In Creutziger’s works the animals are the companions and partners of human beings, but also distinct individuals. Creutziger notes that his working process is characterised by the alternation of pleasure and melancholy. When viewing his art, we frequently notice how sensual orgies of colour are accompanied by a discordant sense of melancholy or a feeling that not everything is as it seems. His paintings are alluring, like fly traps, and they open up feelings in many different directions. They are materially enticing and tantalise the eye, while also seeming to tell diverse stories, with only some of them revealed to the viewer, while the rest remain hidden. Ambiguity and escapism are crucial to the charm of his art.

Tygtrycksverkstad fredagen 21.8 kl. 14–17 – måla din egen Pride-skjorta med konstnär Erik Creutziger 🌈 🌈 Om en vecka under Raseborg Pride kan du på Galleri Elverket måla ditt eget motiv på en t-shirt eller annat tyg eller plagg. Vi använder monotypi som metod och tar inspiration i färgvärlden inne i galleriet. 🌈 Vi har ett sortiment av olika skjortor och plagg att trycka på som vi i huvudsak har fyndat på loppis och förberett för tryck. Du kan också ta med dig ett eget plagg att trycka på. Plagget ska vara ljust till färgen, av bomull och vara rent och torrt. 🌈 Verkstaden är öppen för alla åldrar. Deltagande är gratis. Tryckverkstaden sker under tak på Galleri Elverkets gård. 🌈 Verkstaden ordnas som en del av publikprogrammet under utställningen Erik Creutziger: 𝗦𝗰𝘂𝗴𝗴𝗮𝗻 𝗮𝘃 𝗲𝘁𝘁 𝗽𝗮𝗿𝗮𝗱𝗶𝘀: 𝘃𝗲𝗿𝗸 𝗳𝗿å𝗻 𝟮𝟬𝟬𝟯–𝟮𝟬𝟮𝟲. Delta samma dag kl. 13–14 före verkstaden i en rundvandring och pratstund i utställningen med konstnär Erik Creutziger och kurator Juha-Heikki Tihinen. 📷: Bilderna är från personalens testverkstad. @raseborgpride @erik.creutziger

Christian Langenskiöldin näyttely Leavetaking Valokuvagalleria Hippolytessä käsittää viisi valokuvateosta: neljä diankatselulaitetta suuriformaattiselle laakafilmille ja yhden stereoskoopin. Taiteilija on käyttänyt teostensa rakentamiseen kaatuneita puita, joita hän on löytänyt omaan nuoruuteensa liittyvältä paikalta. Jokaisella teoksella on oma käsityönä tehty rakenteensa. Näyttelyn ytimessä on pohdinta paikoista ja kokemuksista, joissa henkilökohtaiset muistot leikkautuvat laajempiin kulttuurisiin ja historiallisiin kerrostumiin. Teosten taustalla on taiteilijan Raaseporissa viettämät kesät sekä yhdessä pitkäaikaisen ystävän Dianan kanssa tehty matka Sisiliaan, johon Dianalla oli syvä henkilökohtainen side. Saarella he vierailivat Dianan aiemmasta elämästä tutuilla paikoilla. Valokuvat ovat peräisin tältä matkalta ja Dianan kotiympäristöstä, samoin kuin teoksissa käytetyt puumateriaalit. Niistä muodostuu teoskokonaisuus, jota ovat muokanneet kohtaamiset maisemien, arkkitehtuurin ja arkisten tilojen kanssa, joihin kaikkiin ajan myötä tapahtuneet muutokset ovat jättäneet jälkensä.

Charlotte Clermontin näyttely du soleil, que ça existe Hippolyte Studiossa on kaksikanavainen analoginen projisointi. Elokuvaa, ääntä ja tilaa käyttäen teos tutkii ajallisuutta, jonka kautta keho muodostaa, säilyttää ja luo sitä, mitä pidämme todellisuutena. Halun, etäisyyden ja kielen teemoihin keskittyvän tekstuaalinen kokonaisuus liikkuu kielen ja maisemien laajuudessa. Teos tarkastelee vuoropuheluun kätkeytyvää tilaa ja lähestyy maisemia ikään kuin ne olisivat kehoja. Tarkastelun kohteena on ihmisen suhde luonnon elementteihin, ennen kaikkea veteen. Teoksen keskiössä on sekä veden että identiteetin virtaavuus, mikä kutsuu katsojaa pohtimaan itsen ja havainnon luonnetta. Mustavalkoiselle 16mm filmille kuvatun teoksen näkymät ottavat etäisyyttä klassiseen elokuvakerrontaan; ne ovat pikemminkin kuin liikkuvia valokuvia. Hitaasti avautuvat figuratiiviset maisemapanoraamat ja kehoista otetut lähikuvat ovat abstraktin rajamailla. Clermont on käyttänyt kokeellista solarisaatiotekniikkaa, jolla hän hämärtää piirustuksen, maalauksen ja elokuvan välisiä rajoja. Näin syntyvä valon, varjon ja tekstuurien leikki on omiaan syventämään teoksen emotionaalista syvyyttä. Teoksen äänimaisemaan sisältyy ranskaksi ja suomeksi puhuttua dialogia, mikä sekin kyseenalaistaa ajatusta yhtenäisestä identiteetistä; kun sama ääni tuntuu kuuluvan useille eri ihmisille, se korostaen pirstoutumisen ja moninaisuuden teemoja. Näyttelytila on rakennettu muistuttamaan teatteria, jossa teos esitetään 16 millimetrin filmiprojektoreilla. Clermontin valitsemat tekniikat vahvistavat teoksen sisällöllistä ja runollista yhtenäisyyttä sijoittamalla sen esteettiseen kehykseen, jota luonnehtii laajennettu ajallisuus, toistuvuus ja läsnäolo. Projektin yleistunnelma on saanut inspiraationsa Marguerite Durasin teoksesta Kuolemantauti (1982), jossa Duras kuvaa, miten öiselle pimeälle merelle avautuvasta ikkunasta muodostuu hänen romaaninsa keskeinen elementti. Näyttelyssä kirjailijan käyttämän kuvaston vastineena on pehmeä, sinertävä valaistus, joka tuo mieleen yöllisen meren.

With the exhibition Animalia. Of Animals and Humans, the Heidi Horten Collection explores the complex relationship between humans and animals. The term Animalia, borrowed from biology, serves as the guiding principle for a critical examination of how humans treat animals, reflected in circa 90 works of art from the 20th and 21st centuries. Derived from anima, the Latin word for breath or soul, the term Animalia, coined by naturalist Carl von Linné (1707–1778), encompasses both humans and animals. In contrast to this model of equality, humans' treatment of animals is characterized by a clear hierarchy. As the supposed “pinnacle of evolution,” as beings of reason that rise above the animal world, humans assign ambivalent roles to animals. Artistic representations that make these different attributions visible say a lot about humans themselves, allowing conclusions to be drawn about their self-image and methods of projection. Thus, humans are already present in every image of animals—even when they are not part of the representation. The exhibition explores the question of which social and historical structures are inscribed in representations of animals. They range from the idea of “man's best friend” to the humanization and objectification of animals to their exploitation. At the same time, the exhibition allows us to view Animalia as a thought experiment—beyond a shared biological category—as a principle of a shared model of life that considers animals as fellow creatures and co-actors. Animalia includes work from the likes of Karel Appel, Cory Arcangel, George Condo, Gustav Klimt, Meret Oppenheim, Michèle Pagel, Yan Pei-Ming, and Andy Warhol.

Ruumiinosia, kirjaimia, pilareita; pilareita, jotka muistuttavat kirjaimia, kirjaimia, jotka muistuttavat ruumiinosia. Myös vettä, sulamista, liukenemista, temppeli, pulma. Audre Lorde kirjoitti, että "runous ei ole vain unta ja näkyjä; se on elämämme luurankoarkkitehtuuri."¹ Esineet ovat tilassa, ja myös katsojan ruumis on tilassa. Töiden ruumiit. Uniikki tilanne, joka kannattelee maailmaa. Ajattelen lukemista. Näiden ruumiiden, pylväiden, osien, tilojen, suhteiden, luiden lukemista. Lukemista ei objektien kohtaamisena, vaan että tapaa jonkun, joka näyttää itseään käpertyneeltä, sen vaivihkainen esiintyminen, tai jonkun, joka vaikuttaa pysyvältä, sen huomaamaton liike. Ruumiiden tapaaminen, tapaus, sen lukemista. Miten ne koskettavat silmiäni. Miten on moneutta, kirjavuutta. Mitä on sisällä ja mikä on ulkona. Ajattelen esiintymistä. Mikä kaikki esiintyy? Miten? et al. Lyhenne latinan kielen sanoista | et alia |, suomeksi ym. "ynnä muut". Ketkä muut esiintyvät? Kirjaimet, pylväät, kieli, savi, muistokirjoitukset. Ehkä myös ilma, lattia, katto, lvi-asentajat, aurinko. Ketkä kuuluvat yleisöön? Luut ynnä muut?² Ajattelen kannattelua. Mitä katseeni kantaa? Ketkä kaikki mahdollistavat tämän kokoontumisen? Luut ovat kannattelijoita. Myös kirjaimet. Kirjaimet kannattelevat kieltä, välittävät viestejä. Myös linnut kantavat viestejä. Myös taiteilijat. Koneen Säätiö ja Helsingin kaupunki tukevat galleriaa. Voisivatko taideteokset olla kannattelijoita? Miten ruumiini asettuu taideruumiiden kanssa? Miten se eroaa? Ajatella, onko tämä taideteos vai teoksen luu? Mille tämä on luuranko? – Lauri Antti Mattila, kuraattori Esteettömyys Valitettavasti gallerian tilat vessa mukaan lukien ovat esteelliset. Sisäänkäynnillä on 3 cm korkea kynnys, jota seuraa neljä luiskatonta porrasta. Ulko-oven leveys on 85 cm. Alakerran tilaan on kuljettava jyrkkiä kierreportaita pitkin. Tilassa ei ole hissiä ja siellä on pieni esteellinen vessa. Tukijat Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on tukenut Maarit Bau Mustosen ja Laura Ceminin työtä. Bau Mustosen työtä tukee Suomen Kulttuurirahasto, ja hän haluaa kiittää myös Hamuroa mAiR:ia. Olga Spyropouloun työtä tuki Taike. Oksasenkatu 11 -galleriaa tukevat Koneen säätiö ja Helsingin kaupunki.

This major survey of the Serlachius Art Collection displays a total of 75 works by around 40 artists, ranging from Old Masters to works by Finnish Golden Age artists like Akseli Gallen-Kallela, Helene Schjerfbeck and Hugo Simberg. Works by two Finnish contemporary artists, Anna Retulainen and Anu Tuominen, are also included in the exhibition. The curators of the exhibition have sought to create an eclectic mix of works from different periods: old art can be found alongside contemporary art, and Finnish art next to works by old European Masters. One of the main themes of the exhibition is nature, to which the title of the show itself refers.

Suhteemme valokuvaan on ollut pitkään murroksessa. Digitaalisen kuvankäsittelyn mahdollisuudet, sosiaalisen median kuratointi ja viimeisimpänä tekoäly ovat muuttaneet käsitystä valokuvasta dokumentaarisena mediumina. Silja Tusan näyttely Mitä jäljelle jää on sarja hylätyisiä perhevalokuva... (rest of the description text)

Hanna Marno Semisanguineus -veistosinstallaatio pohtii materiaalista oloaan erilaisten luonnollisuuksien ja luonnottomuuksilta vaikuttavien järjestelmien keskellä, sivustakatsojana ja osallisena. Semisanguineus (Puoliverenpunainen) viittaa näyttelyn puu-ja kipsiveistoksissa väriaineena käytetyn verihelttaseitikin (Cortinarius Semisanguineus) väreihin, sekä kuvanveiston ajatukseen eläväksi tekemisestä ja astian tarjoamisesta. Materiaalisen veistoksen näkökulmasta on yhdentekevää, oli se sitten kuollutta ja elävää, mikäli jompaakumpaa näistä osoittajista pidetään jonkin yhteisen osallisuuden määreenä. Sattuu vain olemaan niin, että tietyt ajatukset, eleet, olennot, olomuodot, pseudoelävät ja pseudokuolleet, symbiontit, kasvusuunnat ja diagnoosit mukaanlukien, ovat lähempänä elämää ja siten enteileviä. Näyttelyn lähtökohtana ovat sienivärityöskentelyyn sekä erikoispuun työstömenetelmiin liittyvät kysymykset tekijyyden ja ajallisuuden vuorovaikutussuhteista. Näyttelyn äänisuunnittelun on tehnyt Harri Sippola. Marnon työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto. Näyttely on saanut projektiavustusta Taiteen Edistämiskeskukselta ja Svenska Kulturfondenilta. Kiitos Iikka Hakkiolle ja Vilma Pesoselle Kankaanpään taidekoulusta prosessiin osallistumisesta. Hanna Marno (s. 1981) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Siikaisissa, Pohjois-Satakunnassa. Viime vuosina pienessä kylässä asuttuaan hänen ruokavalionsa on koostunut pajuhippusista aamiaisella ja lounaalla. Raskaan työpäivän jälkeen hänen päivällisensä on hieman monipuolisempi: annos seitikkejä lihaksille, haapaa verelle ja kuukusia nähdäkseen paremmin. Illallisella hän nauttii kulhon ruis-ja grafiittkulhonsa takaa. Koirakummitus Mauri tarkkailee annoksia herkkukulhonsa takaa. Taiteessaan Marno tarkastelee maisemia, yhteisöjä, vuorovaikutussuhteita ja monikielisyyksiä ehdottaen erilaisten ympäristöjen kohtaamisia. Hänen taidellinen lähestymistapa on maisemalähtöinen ja yhteisöllinen. Hän esittää taidetta valkoisen kuution tiloissa ryhmä-ja yksityisnäyttelyissä sekä erilaisissa ympäristöissä tilapäisinä ja julkisina teoksina. Hänetä viimeisin yksityisnäyttelynsä järjestettiin Taidehalli Hämeessä (2024) ja tilapäinen ympäristötaideteos, Édouard Samettijalka esitettiin Porin Taideaukiolla Porin Taidemuseon ohjelmistossa (2024.) Suomen Taideyhdistys myönsi Marnolle William Thuringin-nimikkopalkinnon v. 2024. Riikka Puronen Tiimalasi -näyttely tarkastelee muodon syntymistä ja sitä, miten työskentelyprosessi tekee ajan kulun näkyväksi. Riikka Puronen pohtii teoksissaan mittakaavaa, havaintoa ja veistoksen rakentumista: miten muotti, materiaali ja liike synnyttävät yhdessä teoksen. Muotti on perinteisesti ollut kuvanveistossa väline, jonka tarkoitus on toistaa kappale tarkasti ja jäädä lopulta näkymättömiin, jopa särkyä prosessissa. Tiimalasi -näyttelyssä tämä muotin ominaisuus nousee teosten lähtökohdaksi. Savilaatat -sarjan reliefeissä saveen painautuneet jäljet toimivat eräänlaisina tapahtumien ja liikkeiden tallenteina. Näyttelyn keraamiset teokset on toteutettu 3D-tulostettujen muottien avulla. Savi painetaan muottiin ja irrotetaan märkänä, jolloin painovoima, kuivuminen ja liike jatkavat pinnan ja rakenteen muokkaamista. Materiaalin käyttäytyminen jää näkyväksi valmiissa teoksessa: savi tallentaa muotin rakenteen sekä työskentelyn aikana syntyneet painaumat, venymät ja liikkeen jäljet. Esillä on myös tinasta valettuja pienoisveistoksia, jotka toistavat Savilaatat -sarjan reliefien muotoja kolmiulotteisina. Jokainen valu on yksilöllinen. Aakkoset -sarjan tinaveistoksissa viittauksenomaiset muodot tuovat mieleen käsimerkit ja viittomat sekä tavan, jolla merkitykset voivat syntyä jo ennen puhuttua kieltä. Riikka Puronen (s. 1968) tunnetaan materiaalien runsaudesta ja mittakaavojen vaihtelusta. Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti 3D-tekniikoihin. Puronen valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1996, ja vuodesta 1992 lähtien hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt kaksikymmentä yksityisnäyttelyä. Purosen julkinen veistos Harppi ja tähdet valmistui Kalasatamaan Helsingin kaupungin taidemuseon tilaamana vuonna 2018. Parhaillaan hän työskentelee Valtion taideteostoimikunnan tilaaman julkisen veistoksen Juuret elämänvoima parissa, joka sijoitetaan Tampereen poliisitalolle. Taiteellisen työnsä ohella Puronen toimi kuvanveiston lehtorina Kuvataideakatemiassa vuosina 2007–2017. Hänelle on myönnetty Vuoden nuori Suomi -palkinto (1997) sekä William Thuring -nimikkopalkinto (2010). Purosen teoksia kuuluu muun muassa Valtion taidekokoelmaan, Jenny ja Antti Wihurin kokoelmaan sekä HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin. Tällä hetkellä Puronen työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen kolmivuotisen taiteilija-apurahan turvin. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (Taike).

From Autumn to Winter on videoteos, joka pohtii muutosta, menetystä ja uudistumista pohjoisten vuodenaikojen hiljaisen rytmin kautta. Teos on toteutettu ilman kameraa valottamalla 35 mm:n ja 16 mm:n filmiä, ja paikallisia kasveja on asetettu suoraan filmin pinnalle kuvien synnyttämiseksi fytogrammiprosessien sekä mordançage-kemiallisen syövytyksen avulla. Nämä käsintehdyt tekniikat mahdollistavat orgaanisten materiaalien jättää fyysisiä jälkiä emulsioon, yhdistäen tarkoituksen ja sattuman. Tsai Yi-Chin on Taiwanissa syntynyt ja Helsingissä asuva kuvataiteilija ja elokuvantekijä, joka työskentelee analogisen elokuvan, kokeellisen animaation ja sekatekniikan parissa. Käsityönä tehtyjen prosessien, kuten under-camera animaation ja vaihtoehtoisten pimiömenetelmien avulla hän luo elokuvia ja installaatioita, jotka pohtivat pysymättömyyttä, vuodenaikojen rytmejä ja inhimillistä kokemusta. Hänellä on Erasmus-animaatiomaisterin tutkinto (Re:Anima), jonka hän on suorittanut Aalto-yliopistossa, LUCA-taidekoulussa ja Lusófonan yliopistossa. Hänet on esitelty kansainvälisesti elokuvafestivaaleilla ja näyttelyissä ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Yhdysvaltoja. Viimeaikaiset työt syntyivät taiteilijaresidenssissä Filmverkstadenissa Vaasassa.