FORUM BOX

Monissa paikoissa Helsingissä on edelleen toisen maailmansodan jälkiä. Joistakin on tullut tunnustettuja muistomerkkejä, jotka on merkitty pommitusten muistoa vaalivilla laatoilla, kun taas toiset ovat lähes näkymättömiä – pieniä kraattereita, halkeamia ja arpia kaupungin graniitti- ja tiilipinnoilla. Niistä on tullut osa Helsingin arkipäivän maisemaa, joka usein ohitetaan huomaamatta. Taiteilija Pavel Rottsille nämä jäljet ​​resonoivat henkilökohtaisella tasolla. Venäjällä syntyneenä ja Suomessa asuvana inkeriläisenä Rotts tutkii maiden välisiä monimutkaisia ​​ja tuskallisia kytköksiä. Toisen maailmansodan aikana hänen isoisänsä olivat rajan vastakkaisilla puolilla: toinen todisti Neuvostoliiton pommituksia Suomeen, kun taas toinen selvisi Suomen ilmapommituksista Petroskoissa. Tämä peritty konfliktin läheisyys, jota koetaan erilaisten kertomusten ja perheen muistojen kautta, muodostaa tärkeän taustan taiteilijan jatkuvalle tutkimukselle traumasta, muistamisesta ja korjaavista teoista – sekä kirjaimellisesti että symbolisesti. Vuodesta 2018 lähtien Rotts on dokumentoinut sodanaikaisen tuhon jälkiä menetelmällä, jota hän kutsuu käsinkosketeltavaksi ymmärrykseksi (en. tangible understanding ). Hän ottaa valuja suoraan vaurioituneista seinistä ja luo hartsiveistoksia, jotka jäljentävät rakennusten puuttuvia osia. Forum Boxin julkisivuun asennetut veistokset muodostavat julkisen kiipeilyseinän, joka koostuu kokonaan Helsingin sodan vaurioittamasta arkkitehtuurista otetuista painaumista. Teoksessa Climbing a memory kiipeily on sekä fyysistä toimintaa että ajattelutapa. Pommikraatterit toimivat muiston koukkuina, joiden avulla keho voi luoda suoran yhteyden kaupungin menneisyyteen. Kosketuksen ja tasapainon kautta teos kehittää sitä, mitä Rotts kutsuu ”käsinkosketeltavaksi ymmärrykseksi” – ruumiillistuneen tavan olla vuorovaikutuksessa väkivallan merkitsemien paikkojen kanssa. Näyttelyn aikana kiipeilyseinää aktivoidaan useiden julkisten kiipeilytapahtumien kautta.

Näyttelyn nimi Substrate, substraatti, tarkoittaa ravitsevaa ja kantavaa alustaa, joka mahdollistaa asioita ja synnyttää uutta. Se on sekä välittäjäainesta että tapahtumapaikka. Näyttely rakentuu käsitteen ympärille tarkastellen erilaisia substraatteja ja eri olioiden välistä vuorovaikutusta. Veistokselliset teokset koostuvat avoimista ja rajaamattomista tilallisista kokonaisuuksista sekä niiden yhteydessä nähtävistä teoksista, jotka ovat kiteytyneet itsenäisempään muotoon. Palosaari kutsuu työskentelyään laiduntamiseksi, kuljeskeluksi ravintoa etsien ja sitä jauhaen. Se voi olla sekä nautittavaa että kivuliasta kirmailua tai lorvimista. Se ei ole kuitenkaan pelkkää ajelehtimista vaan elämän kohtaamista sellaisena kuin se tulee. Näyttelyn teoksia varten Palosaari laidunsi lähiympäristössään ja avaruusfysiikan alustoilla. Näyttelytilan Permanto -salissa nähdään teos Cosmic Intimacy. Se koostuu aurinkopaneeleista ja alumiini- ja messinkivaloksista. Teoksen lähtökohtia ovat aurinkopaneeleiden ylläpitoon liittyviltä nettisivuilta löydetyt kuvat, joissa paneeleiden pintoja asuttavat jäkälät. Teoksen laakajäkälät on kerätty sokkeleiden, vesikanavan seinämien ja ilmastointilaitteiden koteloiden pinnoilta. Valosten komposition pohjana Palosaari käytti NASAn kuvia varhaisimmista ja kaukaisimmista galakseista. Grounding -installaatio, joka levittyy entisessä maakellarissa toimivan näyttelytilan lattialle, on työstetty paikan päällä. Teos koostuu siirtolavoilta kerätyistä metallisista kappaleista sekä gabion-koreista. Palosaari kutsuu installaation veistosmoduuleja istukoiksi. Ne eivät esitä istukkaa, vaan toimivat sen tavoin. Gabionit eli kivikorit ovat huokoisia arkkitehtonisia rakenteita, jotka sekä läpäisevät, suojaavat että patoavat. Ne päästävät läpi nesteitä ja ravinteita mutta suojaavat haitallisilta voimilta. Veistoksellisina moduuleina ne kiinnittyvät väliaikaisesti gallerian lattiaan. Ja löydetyt fragmentit tarrautuvat niiden seinämiin väliaikaisin sidoksin. Teoksen osat ovat hengittävässä vuorovaikutuksessa toisiinsa ja ympäristöönsä, mutta säilyttävät tunnistettavan erillisyytensä. Solar Enfold on Parvi-tilassa nähtävä kokonaisuus messinkisiä taivutuksia. Kokonaisuuden keskiössä nähtävä teos Solar phycisist feeding the sculptor pohjaa keskusteluihin aurinkofyysikoiden kanssa. Työpöydän kaltaisen teoksen päällä on messinkiohutlevystä ja -tangosta taivutettuja muistumia työpöydän materiaaleista sekä muun muassa malli auringon vuoköydestä. Vuoköysi on energiaa varastoiva kiertyneistä magneettisista kenttäviivoista muodostuva rakenne. Yksittäinen kenttäviiva voi katkeaa vain tullessaan hyvin lähelle toisen magneettikentän erisuuntaista viivaa, jolloin ne katkeavat ja kytkeytyvät uudelleen yhtäaikaisesti. Hetkellisesti kaksi erillistä magneettikenttää yhdistyvät ja vapauttavat energiaa, minkä jälkeen ne jatkavat kulkuaan erillisinä, uudelleenkytkeytyneinä ja muuntuneina kenttinään. Sari Palosaari on kuvanveistäjä ja laiduntaja. Hänen pohjoisessa kasvuympäristössään jokipato, kaivos, sellukattila ja terässulatto olivat samaa takapihaa hillasuon, pohjavesilähteen, kristallihankien ja öisen appelsiiniauringon kanssa. Kaikki samaa kenttää, samaa laidunmaata. Taiteellisessa toiminnassaan Palosaari tekee eron kulttuuria luomalla kohtaamisen tiloja irrallisuuden ja kietoutuneisuuden väliin. Palosaaren teoksia on viime aikoina ollut esillä Art Ii Biennalessa osana Oulu26 -ohjelmaa, Helsingin yliopiston geofysiikan osastolla osana Synzoochory -näyttelysarjaa ja Hakaniemi26 Työhuoneella. Hän on edustettuna Nykytaiteen museo Kiasman, Modernin taiteen museo EMMAN ja Valtion taidekokoelmissa. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö ja Taike.

Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World 2025 yksikanavainen videoteos, 9 min tekniikat: drone, 360-kamerat Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World on surrealistinen matka alkuperäiskansojen ja teknologisen kehityksen monimutkaiseen suhteeseen. Teos tarkastelee teknologian eri vaiheita ja niiden vaikutuksia alkuperäiskansojen elämään, kulttuuriin ja suhteeseen maahan. Moderni teknologia nähdään usein kestävien, maahan sidottujen elämäntapojen murentajana. Samalla myös saamelaiset ovat ainakin osittain omaksuneet ja hyödyntäneet teknologista murrosta. Teos liikkuu tämän jännitteen keskellä ja kysyy, millainen suhde nykyteknologialla on saamelaiskulttuuriin tänään. Onko teknologiasta irtautuminen enää mahdollista, ja millä ehdoilla siihen osallistumisen on moraalisesti perusteltua, jos samalla ympäristö kantaa seuraukset? Teoksen taustalla kulkee Niillas Holmbergin runollinen ajattelu teknologian nopeasta integroitumisesta osaksi alkuperäiskulttuuria, asettaen vastakkain esi-isät ja jälkeläiset, hitaan elämäntavan ja hektisen nykyajan, elävän perinteen ja maailman, jossa kaikki näyttää muuttuvan mitattavaksi, tehokkaaksi ja kaupallistettavaksi. Erityisesti poronhoidon moottoroituminen toimii teoksen ajattelussa esimerkkinä kehityksestä, jossa yhden omaksuma teknologia pakottaa muut seuraamaan perässä. Kun toiminta kallistuu, sen on myös tuotettava, ja ansa sulkeutuu. Hans Pieskin ja Arttu Niemisen yhteistyössä kohtaavat kaksi erilaista mutta toisiaan resonoivaa pohjoista kuvallista maailmaa. Utsjokelainen saamelainen elokuvantekijä Hans Pieski rakentaa visuaalisia kertomuksia, joissa alkuperäiskulttuuri, arktinen ympäristö ja surrealistinen kuvakieli lomittuvat toisiinsa. Rovaniemeläinen mediataiteilija Arttu Nieminen tunnetaan mystisistä, virtaavista ja meditatiivisista teoksistaan, jotka lähestyvät luontoa unenomaisena ja hallusinatorisena tilana. Yhdessä heidän ilmaisunsa avaa näkymän maailman katveeseen, alueelle jossa teknologia, kulttuuri, maisema ja muisti törmäävät toisiinsa. Teos on tuotettu R2 Productionsin ja Dead Standing Tree Filmsin toimesta ja sitä on tukenut ISFI. SKR, Taike, Avek, Frame.

Vieno Motors and Friends: Botanical Epiphany is a three-day spectacle taking place at Forum Box during the 2026 Helsinki Pride. Vieno Motors offers a lush Walk-In Closet, a Helsinki-style Narnia's wardrobe, from which opens into a world where human and plant experiences intertwine in multiple ways. The exhibition includes floral performances, concerts, a experimental picnic, and choreographic displays between machines and plants.

Hanna Marno Semisanguineus -veistosinstallaatio pohtii materiaalista oloaan erilaisten luonnollisuuksien ja luonnottomuuksilta vaikuttavien järjestelmien keskellä, sivustakatsojana ja osallisena. Semisanguineus (Puoliverenpunainen) viittaa näyttelyn puu-ja kipsiveistoksissa väriaineena käytetyn verihelttaseitikin (Cortinarius Semisanguineus) väreihin, sekä kuvanveiston ajatukseen eläväksi tekemisestä ja astian tarjoamisesta. Materiaalisen veistoksen näkökulmasta on yhdentekevää, oli se sitten kuollutta ja elävää, mikäli jompaakumpaa näistä osoittajista pidetään jonkin yhteisen osallisuuden määreenä. Sattuu vain olemaan niin, että tietyt ajatukset, eleet, olennot, olomuodot, pseudoelävät ja pseudokuolleet, symbiontit, kasvusuunnat ja diagnoosit mukaanlukien, ovat lähempänä elämää ja siten enteileviä. Näyttelyn lähtökohtana ovat sienivärityöskentelyyn sekä erikoispuun työstömenetelmiin liittyvät kysymykset tekijyyden ja ajallisuuden vuorovaikutussuhteista. Näyttelyn äänisuunnittelun on tehnyt Harri Sippola. Marnon työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto. Näyttely on saanut projektiavustusta Taiteen Edistämiskeskukselta ja Svenska Kulturfondenilta. Kiitos Iikka Hakkiolle ja Vilma Pesoselle Kankaanpään taidekoulusta prosessiin osallistumisesta. Hanna Marno (s. 1981) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Siikaisissa, Pohjois-Satakunnassa. Viime vuosina pienessä kylässä asuttuaan hänen ruokavalionsa on koostunut pajuhippusista aamiaisella ja lounaalla. Raskaan työpäivän jälkeen hänen päivällisensä on hieman monipuolisempi: annos seitikkejä lihaksille, haapaa verelle ja kuukusia nähdäkseen paremmin. Illallisella hän nauttii kulhon ruis-ja grafiittkulhonsa takaa. Koirakummitus Mauri tarkkailee annoksia herkkukulhonsa takaa. Taiteessaan Marno tarkastelee maisemia, yhteisöjä, vuorovaikutussuhteita ja monikielisyyksiä ehdottaen erilaisten ympäristöjen kohtaamisia. Hänen taidellinen lähestymistapa on maisemalähtöinen ja yhteisöllinen. Hän esittää taidetta valkoisen kuution tiloissa ryhmä-ja yksityisnäyttelyissä sekä erilaisissa ympäristöissä tilapäisinä ja julkisina teoksina. Hänetä viimeisin yksityisnäyttelynsä järjestettiin Taidehalli Hämeessä (2024) ja tilapäinen ympäristötaideteos, Édouard Samettijalka esitettiin Porin Taideaukiolla Porin Taidemuseon ohjelmistossa (2024.) Suomen Taideyhdistys myönsi Marnolle William Thuringin-nimikkopalkinnon v. 2024. Riikka Puronen Tiimalasi -näyttely tarkastelee muodon syntymistä ja sitä, miten työskentelyprosessi tekee ajan kulun näkyväksi. Riikka Puronen pohtii teoksissaan mittakaavaa, havaintoa ja veistoksen rakentumista: miten muotti, materiaali ja liike synnyttävät yhdessä teoksen. Muotti on perinteisesti ollut kuvanveistossa väline, jonka tarkoitus on toistaa kappale tarkasti ja jäädä lopulta näkymättömiin, jopa särkyä prosessissa. Tiimalasi -näyttelyssä tämä muotin ominaisuus nousee teosten lähtökohdaksi. Savilaatat -sarjan reliefeissä saveen painautuneet jäljet toimivat eräänlaisina tapahtumien ja liikkeiden tallenteina. Näyttelyn keraamiset teokset on toteutettu 3D-tulostettujen muottien avulla. Savi painetaan muottiin ja irrotetaan märkänä, jolloin painovoima, kuivuminen ja liike jatkavat pinnan ja rakenteen muokkaamista. Materiaalin käyttäytyminen jää näkyväksi valmiissa teoksessa: savi tallentaa muotin rakenteen sekä työskentelyn aikana syntyneet painaumat, venymät ja liikkeen jäljet. Esillä on myös tinasta valettuja pienoisveistoksia, jotka toistavat Savilaatat -sarjan reliefien muotoja kolmiulotteisina. Jokainen valu on yksilöllinen. Aakkoset -sarjan tinaveistoksissa viittauksenomaiset muodot tuovat mieleen käsimerkit ja viittomat sekä tavan, jolla merkitykset voivat syntyä jo ennen puhuttua kieltä. Riikka Puronen (s. 1968) tunnetaan materiaalien runsaudesta ja mittakaavojen vaihtelusta. Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti 3D-tekniikoihin. Puronen valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1996, ja vuodesta 1992 lähtien hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt kaksikymmentä yksityisnäyttelyä. Purosen julkinen veistos Harppi ja tähdet valmistui Kalasatamaan Helsingin kaupungin taidemuseon tilaamana vuonna 2018. Parhaillaan hän työskentelee Valtion taideteostoimikunnan tilaaman julkisen veistoksen Juuret elämänvoima parissa, joka sijoitetaan Tampereen poliisitalolle. Taiteellisen työnsä ohella Puronen toimi kuvanveiston lehtorina Kuvataideakatemiassa vuosina 2007–2017. Hänelle on myönnetty Vuoden nuori Suomi -palkinto (1997) sekä William Thuring -nimikkopalkinto (2010). Purosen teoksia kuuluu muun muassa Valtion taidekokoelmaan, Jenny ja Antti Wihurin kokoelmaan sekä HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin. Tällä hetkellä Puronen työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen kolmivuotisen taiteilija-apurahan turvin. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (Taike).

From Autumn to Winter on videoteos, joka pohtii muutosta, menetystä ja uudistumista pohjoisten vuodenaikojen hiljaisen rytmin kautta. Teos on toteutettu ilman kameraa valottamalla 35 mm:n ja 16 mm:n filmiä, ja paikallisia kasveja on asetettu suoraan filmin pinnalle kuvien synnyttämiseksi fytogrammiprosessien sekä mordançage-kemiallisen syövytyksen avulla. Nämä käsintehdyt tekniikat mahdollistavat orgaanisten materiaalien jättää fyysisiä jälkiä emulsioon, yhdistäen tarkoituksen ja sattuman. Tsai Yi-Chin on Taiwanissa syntynyt ja Helsingissä asuva kuvataiteilija ja elokuvantekijä, joka työskentelee analogisen elokuvan, kokeellisen animaation ja sekatekniikan parissa. Käsityönä tehtyjen prosessien, kuten under-camera animaation ja vaihtoehtoisten pimiömenetelmien avulla hän luo elokuvia ja installaatioita, jotka pohtivat pysymättömyyttä, vuodenaikojen rytmejä ja inhimillistä kokemusta. Hänellä on Erasmus-animaatiomaisterin tutkinto (Re:Anima), jonka hän on suorittanut Aalto-yliopistossa, LUCA-taidekoulussa ja Lusófonan yliopistossa. Hänet on esitelty kansainvälisesti elokuvafestivaaleilla ja näyttelyissä ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Yhdysvaltoja. Viimeaikaiset työt syntyivät taiteilijaresidenssissä Filmverkstadenissa Vaasassa.

Mitä on kasvu? Sisäinen kokemus, luova prosessi, materiaalisen ja tilallisen kehityksen muoto. Elämä ja ihmisyys, elollisuuden jatkuvan syklin ihmettelyä. Taideteos on aina sekä lopputulos että osa jatkuvaa muutosta. Vuoden 2026 sarjan toisen näyttelyn KASVU taiteilijat ovat Petteri Cederberg, Kati Rapia, Antti Tanttu ja Nora Tapper. Forum Box on taiteilijavetoinen, voittoa tavoittelematon nykytaiteen galleria Helsingin Ruoholahdenrannassa. Vuosina 1996 kuvanveistäjä Kain Tapperin aloitteesta perustetun osuuskunnan ylläpitämä galleria antaa taiteelle vapauden elää omilla ehdoillaan. Karu ja pelkistetty tila kutsuu taiteen ja katsojan kohtaamiseen. Vuonna 2026 [LINK text='St. George Bakeryssä' href='https://www.stgeorgehelsinki.com/fi/ruoka/bakery'] (Yrjönkatu 13, Helsinki) on nähtävillä useiden jäsentaiteilijoiden teoksia neljässä eri kokonaisuudessa- avoimena kutsuna tulla mukaan kokemaan taidetta kanssamme. Vapaa pääsy

Marloes van Son. Kuva: Cristiana Iliopolos Aaro Murphy: Phantom Bloom Aaro Murphy (1991, Jyväskylä) on kuvataiteilija joka työskentelee Amsterdamin ja Helsingin välillä. Murphy työskentelee monialaisesti videon, äänen ja veistoksen parissa luoden aikasidonnaisia installaatioita, jotka kyseenalaistavat rajoja orgaanisen ja synteettisen välillä – usein tutkien laajempia kehon ja teknologian teemoja. Murphyn töitä on aiemmin ollut esillä Art Rotterdamissa, Osage Gallery Hong Kongissa, Bologna.cc:ssä, Turun Taidehallissa, Dalston Gallery Tokiossa, SOLUssa ja Oude Kerk Amsterdamissa. Ida Palojärvi Ida Palojärvi on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi. Hänen teoksensa ovat tilaan rakennettuja installaatioita jotka käsittelevät usein näkemistä ja havainnointia sekä niiden häiriintymistä. Ne osallistavat katsojan ja vaativat aikaa, läsnäoloa ja viipymistä. Hän on käyttänyt teoksissaan elementteinä mm. veitsiä, hedelmiä, vuorimaisemia, kultaa, suolaa tai kukkia jotka kätkeytyvät fyysisen esteen, pimeyden tai seinärakennelman taakse. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Turun Taidehallissa, HAM-galleriassa, Galerie Anhavassa sekä Huuto-galleriassa ja on jäsentaiteilija sekä kuraattori Galleria Oksasenkatu 11:ssa. Marloes van Son Marloes van Son (s. 1991, Alankomaat) luo ääniesineitä, instrumentteja ja kokeellista musiikkia. Hän yhdistelee taiteellisessa työssään elektroniikkaa, puutyötä ja ääntä eri tavoin. Työssään hän tutkii arkisia laitteita ja tilanteita. Hän on kiinnostunut ihmisten ja teknologian välisestä vuorovaikutuksesta ja on tällä hetkellä erityisesti kiinnostunut korjauskulttuurista, käyttöliittymäsuunnittelusta, interaktiivisistä ympäristöistä ja elektroniikan yhdistämisestä käsityöhön.

Näyttelyni muodostuu maalauksista vuosilta 2024–2026. Maalaukseni ilmaisevat näkemykseni luoda elävä tila. Markus Konttisella (s. 1957) on ollut yli sata yksityis- ja yhteisnäyttelyä Suomessa ja ulkomailla. Konttisen teoksia on keskeisissä julkisissa kokoelmissa Suomessa sekä monissa suomalaisissa ja ulkomaisissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Hän on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja toiminut siellä myös lehtorina, professorina, vararehtorina, rehtorina ja dekaanina. Tunnustuksia: Vuoden Nuori Taiteilija (Tampereen Taidemuseo), Pro Finlandia -mitali (Suomen valtio), Taideyliopiston Kunniatohtori (honoris causa).

du soleil, que ça existe, 2025 09 min. 05 sek. Teos du soleil, que ça existe tutkii, miten keho muodostaa, tallentaa ja luo asioita, joita pidämme todellisuutena. Tekstipohjainen teos keskittyy kaipuuseen, etäisyyteen ja kieleen tarkastellen sekä kielen että maiseman laajuutta – tuomalla tilaa keskusteluun ja tarkastelemalla maisemia kehoina. Teokset kuvat jäävät välillä hämärän tai kirkastavien kerrosten taakse, paikoitellen vain yksityiskohdat paljastuvat filmen välkkyvän valon kautta. Valon ja pimeyden vaihtelu muistuttaa meren liikettä ja tuo elokuvaan vesimäisiä, aistillisia kerroksia. Kuvat eivät tunnu olevan osa perinteistä elokuvan kerrontaa, vaan ne näyttäytyvät ennemminkin liikkuvina maalauksina tai valokuvina. Teoksen tunnelma on saanut vaikutteita Marguerite Duras’n teoksesta Kuoleman tauti (suom. 1986), jossa kirjailija kuvaa, kuinka öinen merimaisema ikkunasta katsottuna muuttuu lopulta keskeiseksi osaksi hänen työtään. Charlotte Clermont (Kanada) asuu Helsingissä suoritettuaan maisterin tutkinnon Tila-aikataiteiden opetusalueelta Taideyliopistosta. Hänen viimeisin elokuvansa du soleil, que ça existe on ollut ehdolla Nordic & Baltic Young Artist Award -palkinnon saajaksi (2024). Hänen töitään on esitetty kansainvälisesti elokuvafestivaaleilla, kuten International Film Festival Rotterdam (Alankomaat), Fracto (Saksa), Künstlerhaus Bethanian (Saksa), Festival des cinémas différents et expérimentaux de Paris (Ranska), Edinburgh International Film Festival (Skotlanti), Festival ECRĀ (Brasilia), 25. Ji.hlava International Documentary Film Festival (Tšekki), Beijing International Short Film Festival (Kiina) ja Saigon Experimental Film Festival (Vietnam). Hänen elokuvansa where i don’t meet you sai palkinnon Stuttgarter Filmwinter -festivaaleilla (Saksa) ja erityismainintapalkinnon Kinoskop -analogisten kokeellisten elokuvien festivaaleilla (Serbia). Vuonna 2026 hän pitää yksityisnäyttelyn Hippolyte-galleriassa ja osallistuu Pohjoismaisen kulttuuripisteen isännöimään B28-residenssiin Suomenlinnassa.

Helsinki Art Walk -galleriakierros alkaa 13:30 MUU Helsinki Nykytaidekeskusksesta (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C). Muut galleriat kierroksella ovat Forum Box, Galleria Duetto ja Galleria Halmetoja. Kierros kestää n. 1,5–2 tuntia ja oppaana toimii taiteilija Jane Hughes. Kierroksen kielenä on englanti. Osallistuminen on maksutonta. Tervetuloa!