Art Exhibitions

by Art Now Database

Helsinki

OKSASENKATU 11

On now

  • Taiteilijoiden Essi Immonen, Anna-Stiina Korhonen ja Eeva-Maija Pulkkinen ryhmänäyttely ”Tänään harjoittelin tulen piirtämistä / kuperat, koiperhonen, harmaakuvia, rei’issä, auringon haalistamat syklit” on syntynyt Oksasenkatu 11:n yhteistyöteemaisen avoimen haun tuloksena. Taiteilijat pohtivat vuoden ajan erityisesti yhteistyön luonnetta ja mahdollisuuksia ja loivat prosessin kautta näyttelykokonaisuuden yhdessä. Pitkän yhteisen prosessin tuloksena syntyi herkkä näyttely, joka yhdistää tilassa välähdyksiä kolmen taiteilijan elämästä ja työskentelystä. Taiteilijoiden yhteistyö vuoden aikana mahdollisti heille arkisten, työskentelyynsä liittyvien yksityiskohtien ja kätkettyjen, yksityisten merkitysten epätavallisen jakamisen – ensin työryhmänsä jäsenille ja kuraattorille ja sitten yleisölle. Näyttelyn nimen ensimmäinen osa ”Tänään harjoittelin tulen piirtämistä” kuvaa näitä lähtökohtia ja yhteistyön prosesseja. Tulen piirtämisen harjoittelu on todellinen tapahtuma ja näyttelyn nimi työvaiheita kuvaava, todellinen lausuttu lause ja samalla metafora vaikeasti vangittavalle ohikiitävyydelle. Nimen toinen osa ”kuperat, koiperhonen, harmaakuvia, rei’issä, auringon haalistamat syklit” kuvastaa arkisia yksityiskohtia, jotka voi nähdä merkityksellisinä tai ei. Jollekulle ihmiselle merkitykselliset ja paljastavat asiat voivat toiselle vaikuttaa hyvin sattumanvaraisilta ja siten mahdottomilta hahmottaa. Näyttelyn piirustuksissa esiintyy konkreettisestikin koiperhonen, veistokset ovat kuperia, aurinko haalistaa syklit ja valo sulattaa rutiinit – mutta sanat ja teokset voisivat olla aivan toisetkin. Kupera on eri kulmasta kovera ja visualisoitu poissaolo implikoi olemassaoloa. Näyttely tarkastelee sekä merkityksiä että ei-mikyyksiä, poissaoloa ja läsnäoloa, yhteyksiä ja katkoksia. Merkityksellisyys ja toisaalta sattumanvaraisuus ovat kiinni subjektiivisesta näkökulmasta, ihmisestä. Lista sanoja ja sarja esineitä voivat saada merkityksen jossain tietyssä mielessä. Mieli etsii yhteyksiä. Näyttely yhdistää kolmen elämän irralliset yksityiskohdat yhdeksi. Se sisältää väläyksiä kolmesta todellisuudesta kuvina ja muotoina, jotka yhdistyessään samassa tilassa synnyttävät erikoisia ja ainutlaatuisia mielleyhtymiä. Taiteilijoita yhdistää taiteen lähestyminen muotojen kautta. Muodot ovat keskiössä, ja kuvattujen teemojen näennäinen sattumanvaraisuus kannustaa katsojaansa heijastamaan teoksiin omia sisältöjään. Teosten ja sisältöjen välinen harmonia ja yllätyksellisyys, tunnelmien muutos ripustuksessa ja jännitteet korostavat sitä, miten pieni vinksahdus tai näkökulman vaihto voi muuttaa koko koetun todellisuuden toiseksi.
    Description

    Essi Immonen, Annastiina Korhonen, Eevamaija Pulkkinen: TNN - Harjoittelun tulen piirtäminen

    Until 31 Oct 2026

    Essi Immonen, Annastiina Korhonen, Eevamaija Pulkkinen: TNN - Harjoittelun tulen piirtäminen at OKSASENKATU 11, Helsinki
Recent past exhibitions
  • The Big Blue is a group exhibition featuring works by artists from around the world. The show explores the theme of the ocean and its impact on contemporary culture.
    Description

    The Big Blue

    Ended 30 Sept 2026

  • Ruumiinosia, kirjaimia, pilareita; pilareita, jotka muistuttavat kirjaimia, kirjaimia, jotka muistuttavat ruumiinosia. Myös vettä, sulamista, liukenemista, temppeli, pulma. Audre Lorde kirjoitti, että "runous ei ole vain unta ja näkyjä; se on elämämme luurankoarkkitehtuuri."¹ Esineet ovat tilassa, ja myös katsojan ruumis on tilassa. Töiden ruumiit. Uniikki tilanne, joka kannattelee maailmaa. Ajattelen lukemista. Näiden ruumiiden, pylväiden, osien, tilojen, suhteiden, luiden lukemista. Lukemista ei objektien kohtaamisena, vaan että tapaa jonkun, joka näyttää itseään käpertyneeltä, sen vaivihkainen esiintyminen, tai jonkun, joka vaikuttaa pysyvältä, sen huomaamaton liike. Ruumiiden tapaaminen, tapaus, sen lukemista. Miten ne koskettavat silmiäni. Miten on moneutta, kirjavuutta. Mitä on sisällä ja mikä on ulkona. Ajattelen esiintymistä. Mikä kaikki esiintyy? Miten? et al. Lyhenne latinan kielen sanoista | et alia |, suomeksi ym. "ynnä muut". Ketkä muut esiintyvät? Kirjaimet, pylväät, kieli, savi, muistokirjoitukset. Ehkä myös ilma, lattia, katto, lvi-asentajat, aurinko. Ketkä kuuluvat yleisöön? Luut ynnä muut?² Ajattelen kannattelua. Mitä katseeni kantaa? Ketkä kaikki mahdollistavat tämän kokoontumisen? Luut ovat kannattelijoita. Myös kirjaimet. Kirjaimet kannattelevat kieltä, välittävät viestejä. Myös linnut kantavat viestejä. Myös taiteilijat. Koneen Säätiö ja Helsingin kaupunki tukevat galleriaa. Voisivatko taideteokset olla kannattelijoita? Miten ruumiini asettuu taideruumiiden kanssa? Miten se eroaa? Ajatella, onko tämä taideteos vai teoksen luu? Mille tämä on luuranko? – Lauri Antti Mattila, kuraattori Esteettömyys Valitettavasti gallerian tilat vessa mukaan lukien ovat esteelliset. Sisäänkäynnillä on 3 cm korkea kynnys, jota seuraa neljä luiskatonta porrasta. Ulko-oven leveys on 85 cm. Alakerran tilaan on kuljettava jyrkkiä kierreportaita pitkin. Tilassa ei ole hissiä ja siellä on pieni esteellinen vessa. Tukijat Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on tukenut Maarit Bau Mustosen ja Laura Ceminin työtä. Bau Mustosen työtä tukee Suomen Kulttuurirahasto, ja hän haluaa kiittää myös Hamuroa mAiR:ia. Olga Spyropouloun työtä tuki Taike. Oksasenkatu 11 -galleriaa tukevat Koneen säätiö ja Helsingin kaupunki.
    Description

    Bones et al.

    Ended 30 Aug 2026

  • This group exhibition by three artists explores disappearance, remembrance, and dissipation through installations, ceramic sculptures, and text- and collage-based art. The exhibition takes its name from the Sekretiki ritual (“little secrets”), in which children dig a small hole in the ground and place small personal objects inside it: photographs, drawings, and found items.
    Description

    Tiina Lehikoinen-Musturi (2026)

    Ended 29 Mar 2026

  • This group exhibition by three artists explores disappearance, remembrance, and dissipation through installations, ceramic sculptures, and text- and collage-based art. The exhibition takes its name from the Sekretiki ritual (“little secrets”), in which children dig a small hole in the ground and place small personal objects inside it: photographs, drawings, and found items. With Ingrian-Karelian roots, Ksenia Voy Kheninen addresses, among other themes, the disappearance of the Finnish, Karelian, and Veps languages from her home region through installations composed of ceramic sculptures. “Sekretiki are small, hidden installations that children created privately. The image is admired for a moment, after which it is concealed. Each Sekretiki functioned as a buried altar whose location was known only to its maker. These private arrangements allow children to mark their presence and preserve something intimate as part of the landscape,” Kheninen explains. In Aleksandra Kuokkanen’s installations, memories are reshaped through objects and fragments. The works function as a kind of filter through which memories can be viewed, highlighting the unreliability of both memory and its reconstruction. Tiina Lehikoinen-Musturi’s Reunakirjoitus (“Marginalia”) series of word and text collages examines the cultural essence of edges and margins through language and found materials. An edge is a point that separates the interior from what remains outside. Edges are physical, topological, and figurative—at once concrete and abstract sites of (hidden) power. The group exhibition is a collaboratively constructed whole. “Last year’s open call theme was Collaboration. We curated compelling exhibition entities from artists previously unknown to each other, based on shared aspects of their practices and mutual aspirations,” says curator Julius Valve.
    Description

    Kätkeminen

    Ended 29 Mar 2026